Mukana kiertueella seikkailevat:
Eero – lyömäsoittimet, taustalaulu
Hede – basso, kirjuri
Jim – kitarat, laulu, taustalaulu
Kasperi – koskettimet, basso, taustalaulu
Leo – kitarat, taustalaulu
Viljami – laulu
Joonas – tekninen osaaminen
Karppa – tekninen osaaminen
29.11. Kairo, Kotka
Good morning, Pohjois-Savo! Heräilin yöllä tukkoiseen nenään levottomiin uniin. Majoituimme neljän hengen huoneissa ja suostuin menemään kerrossängyn yläpetiin. Mikä tarkoitti, että metalliportaat hakkasivat Kasperin aina hereille, kun kävin vessassa niistämässä. Aamiainen kouluruokalassa ja kamat kasaan, sitten tien päälle. Sissiosasto oli ollut pikkutunneille asti pikkujoulun muovaamalla sotatantereella, jossa porukkaa oli ollut kuin Kuopion torilla. Ärhäkkäimmät olivat uineet ihan liiveihin asti. It’s a total jungle out there.
Matka halki harmaan Suomen on ihan yhtä tylsää kuin kuvitellaan. Pysähdytään syömään ja kaikki tilaavat saman pizzan Black Friday -tarjouksesta. Toisistaan tietämättä. Ja yrittävät viedä toistensa pizzan.
Kairo on teatteriravintola satamassa ja siellä ilmeisesti säännöllisesti on esityksiä. Bändisoittoon se on todella erikoisen muotoinen. Katsomo on 180 astetta lavan ympärillä, mutta edessä ei ole kuin pari pöytää. Kenelle tässä pitäisi sitten soittaa. Telkkarit eivät mahdu minnekään, mutta sivuseinälle saadaan heijastettua videot. Eli yleisö voi valita tuijottavansa seinää tai meitä. Ei ihan optimaalisiin ratkaisu. Takahuone on vielä pienempi kuin Maximissa ja siellä ei ole tuoleja, joten bändi ei voi säilyttää kamojaan niillä. Hähää, siitäs saitte.
Materiaali alkaa olla jo hyvin hallussa ja yhteissoitto entistä tiukempaa. Myös hardcore faneja on tullut paikalle, minkä huomaa siitä että osaavat kaikkien biisien sanat. Ja Upi oli taas keikalla! Ja Juha Hirvi! Aina ilo saada kehuja olympiamitalistilta.
Neljän keikan viikko vaatii lopulta veronsa eikä vähiten flunssan vuoksi. Koskaan ei oma sänky ole tuntunut yhtä pehmeältä. Ammatina tämä on aika raskas. Onneksi teemme sitä rakkaudesta lajiin. Kun soittajat ovat apinoita, niin palkkakin maksetaan banaaneina. Ensi viikolla karavaani kulkee ja banjot soivat. Seuraavat neljä päivää menevät palautuessa.
28.11. Maxim, Kuopio
Tyhmyyttä on kirjoittaa sama teksti kahdesti, mutta jos unohtaa tallentaa välissä, niin näinkin voi käydä. Näin se muistisairaus etenee. Saattaa olla, että näin kävi kaksi kertaa.
Heräämme aamiaiselle Nurmeksen pimeään aamuun. Lumisade on vaihtunut vedeksi ja maa on loskainen. Aamiainen huiviin ja autoon. Matkalla huomataan, että varattu hotelli on niin sanotusti tontun perseessä ja mahdoton tämän päivän ja huomisen kannalta. Hotelli vaihtoon, ettei näistä hommista vain millään pääsisi rikastumaan. Uusi hotelli on Puijossa ja palautteen perusteella Niuvanniemen asiakkaita pyörii ympäristössä. Tämä fakta saa Kasperin tolaltaan ja mies ei tuntiin puhu järkyttyneenä mitään. Tätä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut, joten tilanteen täytyy olla vakava. Hotellin ulkomuoto on tosiaan vähän karu ja ulkopuolella notkuu ihmisiä kuin Tikkurilan Alkon ovessa maanantaiaamuna klo 9. Ei tämä nyt sentään mikään Overlook Hotel ole. Huone 329, kiitos. Ilman kuolleita kaksosia.
Maxim on nimensä mukaisesti vanha elokuvateatteri ja ne ovat tunnelmallisia ja sopivan kokoisia saleja, joihin meidän visuaalinen show’mme sopii kuin nyrkki norsun perseeseen. Kääntäpuolena onkin sitten porrasroudaus, johon onneksi talo tarjoaa apukäsiä. Telkkarilaatikkokin painaa toistasataa kiloa. Nämä pitäisi keikan jälkeen saada ylöskin. Maximin takahuone on ahdas. Todella ahdas. Varsinkin bändille, jonka suosituin harrastus on säilyttää henkilökohtaisia tavaroitaan istuimilla. Auton ovien auki jättämisen ohessa. Olen näistä ehkä muutaman kerran motkottanut ja alkanut vain siirtämään tavaroita lattialle. Vessanpönttökin menee jossain kohtaa iltaa tukkoon, mutta kuulemma se on valuvika. Normaalisti aikataulussa tsekki ja safka ja sitten jää aikaa ottaa paikallisessa tuoppi eli kaksi. Takaisin tullessa hämmästellään pitkää jonoa loppuunmyydyn Maximin edessä. Nehän on tulossa katsomaan meitä! Tältä se baarissa käynti tuntui 80-luvulla. Itse en toki ollut todistamassa.
Täydelle talolle tarjotaan Queeniä innokkaasti ja energisesti. Tosin pieniä virheitä tulee niin bändin kuin tekniikankin puolesta. Meiningissä se ei toki tunnu missään ja yleisö on innokkaasti mukana. Bohemian Rhapsodyn alkaessa esiintymishaluinen hahmo ryntää lavan eteen tanssimaan ja laulamaan innokkaasti. Viimeisen nuotin soidessa hän kääntyy yleisöön päin ja nostaa voitonmerkit ilmaan kapellimestarin elkein. Annetaan hänelle se mikä hänelle kuuluu. Voitonmaljat oli nostettu näköjään jo aikaisemmin.
Keikasta jää lopulta hyvä mieli ja on aika laittaaa tavarat autoihin ja siirtyä yöpuulle. Paitsi jotkut jäsenet lähtevät vielä taksilla baariin. Hullut. Aamulla on aikainen siirtymä ja kämpille jäävätkin ovat vasta puoli kahden aikaan yöpuulla.
27.11. Hannikaisen sali, Nurmes
Kello soi väkivaltaisen aikaisin. Sängystä suoraan autoon ja matkaan kohti Pohjois-Karjalaa. Haussa verkkarihousut. Annetaan yhdet farkut vaihdossa. Nurmes menee taas siihen listaan paikkoja, joissa ei olla aikaisemmin käyty. Matka menee nukkuessa ja muuten reippaasti, paitsi että bussi yrittää kiilata Karpan auton tieltä ojaan. Hullut. Muutenkin vaarallinen ammatti. Omenahotellin sisäilma on aiheuttanut allergisen reaktion ja koko ylähengitystie kihelmöi ja vuotaa kuin Mersu-Markun vehkeet Tallinnan matkan jälkeen. Onneksi on lääketiede.
Hannikaisen sali on pienehkö, tunnelmallisen oloinen paikka soittaa. Liput ovat myyneet paikkakunnan kokoon nähden yllättävän hyvin ja järjestäjän toimesta tarjoillaan yhtyeelle hyvän tahdon eleenä päivällistä. Nyt on kunnollista. Majoitus on vanhaan mielisairaalaan rakennetussa nuoriso- ja matkailukeskuksessa, jossa henkilökunta ottaa meidät lempeästi vastaan, ovat tulossa itsekin keikalle. Hotelli on oudon tunnelmallinen, toisin kuin mikään Hedelmä- tai Vihanneshotelli. Johtuu varmaan historiasta. Yleensä ”retrohenkinen hotelli” tarkoittaa 70-luvulla rakennettua homehelvettiasuntolaa, mutta tämähän on oikeasti mukava.
Keikalle on saatu tupa melkein täyteen ja ihmiset ovat tulleet nauttimaan musiikista. Ja sitähän tarjotaan. Yleisö tunnelmoi ja elää mukana. Joku käy kysymässä, voiko toiselle puoliskolle ostaa lipun lapselleen. Nuorisollehan pitäisi kulttuurin olla perkele ilmaista! Tämä henkilö tuli eturiviin istumaan ja nautti näköjään joka hetkestä. Encoressa ulkoistetaan basso yleisön sijasta Kasperille, joka soittaa melkein kaikki biisit. Koska ei ehditty vaihtaa enää takaisin. Hupsista. Yleisö lähtee kotiin kädestä pitäen kiitellen. Kuulemma ollaan tervetulleita uudestaankin. Jos tällaiset pidot on, niin varmasti tullaankin.
Koska Nurmeksessa baarit sulkevat torstaina klo 20, yhtye kokoontuu hotellin kokoustilaan pitämään symposiumia. Pitkä päivä tuntuu kropassa ja on syytä mennä ajoissa nukkumaan. Kaksi keikkaa vielä viikolle. Kyllä tässä vanha vielä suortuu. Sängyn päälle.
26.11. Tuulensuun palatsi, Tampere
Ja yhtäkkiä onkin keskiviikko ja keikkapäivä, vaikka juurihan tultiin Kiuruvedeltä. Tältäkö päivätyöläiseltä tuntuu maanantaina. Kahden tunnin ajomatka on leppoisan lyhyt ja tällä viikolla autossa saa viettää aikaa ihan tarpeeksi. Tuulensuu on Tampereen ydinkeskustassa, jos siitä kaupungista tällaista termiä voi käyttää. Roudaus on aina vaikeaa ja pysäköinti maksaa miljurdin. Ilmeisesti keikat pitää aina järjestää siellä, missä ihmisetkin ovat. Kummallista touhua.
Melkein on 10 vuotta kulunut edellisestä esiintymisestä Palace of the Windmouthissa. Silloin laulajana olikin Kimmo ja lavaspeakit kohtalaisen levottomia. Vieläkin muistoissa kummittelee se Iiro Viinaselle osoitettu pieni puheenparsi. Rauhaa sieluilleen, joista toinen käsittääkseni vielä on joukossamme. Kimmo muuten esitteli Who Wants to Live Foreverin 10 vuotta takaperin juurikin kyseisessä paikassa saatesanoin ”tämä on ystäville, jotka eivät ole enää täällä, mutta ovat silti aina täällä”. Voiko sitä kappaletta yhtään paremmin kuvailla?
Palatsi on tunnelmallinen, vanha teatteri. Kauniit puitteet ajasta, jota ei enää ole. Soundcheckiin tulee kauheaa kiire, koska show & dinner pitää saada auki klo 17. Yhtyeen show & dinner meinaa jäädä pelkäksi show’ksi jonkun unohduksen takia. Onneksi saadaan nopeasti ruokaa pöytään, ettei tule show & döner. Äänimaisema on aika kolkko ja sali puurouttaa tavaraa. Monitorointi on taitolaji eikä siihen pitäisi basistin yrittää laittaa sormiaan. Yleisö kuitenkin viihtyy ja meininki on taas kohdallaan. Upi Heikkinenkin lähettää keikan jälkeen kiitosviestiä kovasta keikasta.
Sitten vaan kamat kasaan ja autoon. Huomenna on taas matkaa taitettavana ja herätys rehellisten ihmisten aikaan. Neljän keikan viikolla palautuminen on ensiarvoisen tärkeää. Niin makaa kuin petaa ja hotellihuoneen sänky on onneksi aina valmiiksi pedattu. Se tekee joka haluu. Eli baarihommiksihan tämäkin meni.
22.11. Peltohovi, Kiuruvesi
Kello herättää hotellin aamiaiselle. Ravintoa sisään ja tien päälle. Illan ja yön aikana on paikkakunnalle saapunut talvi. Talvimaisema on kaunis, mutta liukas. Kiuruvedelle on matkaa nelisensataa kilometriä eikä ihan hirveän isoja teitä. Huomenna vielä ajomatka kotiinkin. Kuka näitä kiertuita suunnittelee. Matka on täynnä paikkakuntia, joiden nimet eivät jäsenistömme kesken soita kelloja kenellekään.
Kukaan meistä ei ollut käynyt aikaisemmin Peltohovissa. Tai Kiuruvedellä. Ennalta tiesimme, että kyseessä on ravintolahotelli, jossa toimii myös yökerho. Kuvista pystyi ennakkoon päättelemään, että lava ei ole hirveän suuri tai korkea. Ja näinhän se oli. Sillä mennään mitä on. Muusikonrentut kantavat kamojaan paikoilleen, kun vieressä pöytäseurue illallistaa. Tunnelmallista. Peltohovissakin on takahuoneessa sauna ja ruokana pippuripihviä! Tällaiseenhan voisi ihan tottua. Harvoin sitä kiertueella syö paremmin kuin kotona. Matkan päällä ruokailu koostuu tyypilliseen tapaan nopeasta, rasvaisesta ja epäterveellisestä tavarasta, jonka tehtävä on mahdollistaa jonkinlainen toimintakyky. Parempi pitkä paska maku kuin lyhyt hyvä.
Soittoaika on epäinhimillinen eli klo 23. Onneksi roudaus vasta aamulla. Soundcheckissä Karpalle paljastuu matalan tilan karmeus. Ääni kimpoilee lavalle ja Viljamin mikki kiertää. 32 kanavaa mölyä on aika paljon, varsinkin kun sitä kulkee PA:sta joka suuntaan. Ainakin basso jytisee. Eturivissä ihmiset kailottavat hittien mukana ja meininki on reipasta. Prosenttimehua on näköjään nautittu. Tilattu 75 minuuttia menee hyvin nopeasti ja setti kääntyy voiton puolelle. ”We want more” on muuten savon kielellä ”lissee, perkele”. Kiitos ja kumarrus. Pieni takahuonelevähdys ja kamat paketteihin. Kello on jo paljon ja huomenna pitkä matka kotiin. Silti osa jää yökerhoon juhlimaan. Hullut. Henkilökunta kysyy monelta haluamme aamupalaa. Olemme kuulemma hotellin ainoat majoittujat. Unta ei todellakaan tarvitse erikseen kutsua, se löysi perille itsekin.
21.11. Kankaanpääsali, Kankaanpää
Päivät kuluvat nopeasti, ja sehän on taas perjantai eli työpäivä. Kankaanpää on Helsingistä käsin aika lähellä eli vain kolme tuntia ajoa, kun pysähdyksiä ei lasketa. Jos keli olisi hyvä, mitä se ei ole. Taivaalta tulee nimittäin tavaraa kaikissa olomuodoissaan. Perillä odottaa Kankaanpää ja kaunis talvimaisema. Vähän toista kuin etelän loskakasat.
Kankaanpää on meille uusi tuttavuus. Sali ei ole kovin suuri, mutta juuri sen kokoinen, ettei jokaisella askeleella pelkää kaatavansa yhtyeen jäsentä tai rakennelmia. Kokeilkaapa itse näillä jättimäisillä jaloilla. Maailman tuhovoimaisin kenkä – 7,8 Richterin asteikolla. Yleisöäkin on saapunut paikalle mukavasti eikä tyhjiä paikkoja paljon näy.
Soitto soi tänään hyvin ja bändi on tyytyväinen omaan toteuttamiseen ja tekemiseen. Jännää mitä muutaman päivän palautuminen muuttaa. Harjoittelut on nyt harjoiteltu ja on aika vain suorittaa. Karppa voivottelee salin akustiikkaa bassojen osalta, ja sen huomaa lavaltakin. Välillä basso jytkyy, välillä ei. Kasperi missaa yhden rivin settilistasta ja hyppää biisin yli. Muu bändi seuraa huuli pyöreänä. Kirjataan silti keikka onnistumisten kirjaan. Mukavaa jättää hyvä ensivaikutelma kaikille. Jopa kahviota pitäneet paikallisen urheiluseuran juniorit käyvät kiittämässä keikasta. Kerrankin nykynuoret osaavat arvostaa laadukasta musiikkia, eikä mitään tietokoneen korjailemaa soundihookia.
Selkääntaputtelujen jälkeen toistuu tuttu epilogi eli roudaus. Työpäivä venyy taas yhteentoista, mutta hyvä fiilis säilyy. Tavarat hotellille ja etsimään Kankaanpäästä auki olevaa baaria, mikä aiheuttaa merkittäviä hankaluuksia. Päädymme paikalliseen sporttibaariin ottamaan kaljat. Työryhmämme jäsenet käyvät vuorollaan esittelemässä laulutaitojaan baarin karaokessa. Kappalevalinnat ovat iskelmävoittoisia. Ilmeisesti suomalaismiehestä ei saa melankoliaa edes hakkaamalla. Bändin sisällä alkaa liikkua huhu, että Karppa on aikoinaan ollut iskelmälaulaja. Miten kääntyi hyvien puolelle, sitä tarina ei kerro. Baariin ei auta jäädä notkumaan, huomenna on aikainen herätys ja pitkä siirtymä halki Suomen.
15.11. Valta Night Club, Lappeenranta
Kello herättää hotelliaamiaiselle. Nopea suihku, ravintoa koneeseen, kaksi kuppia kahvia ja takaisin sisään. Kofeiini tekee unista levottomat ja pinnalliset. Kaikki otetaan mitä saadaan. Tänään soitto klo 21, mikä on vielä edes jotenkin inhimillistä. Tälläkin kiertueella on esityksiä, jotka alkavat klo 23. Yritä siinä sitten olla energinen ja latautunut. Kai Hansen kuulemma pitää tuollaista rytmiä edelleenkin. Ei käykään päivätöissä. Jos tuli jollekin yllätyksenä, niin Queenin soittamisella ei Suomessa rikastu.
Keikan piti alunperin olla Nuijamiehessä, jolta viime viikolla katkottiin sähköt ja vedet maksamattomien laskujen vuoksi. On se nyt perkele, ettei Lappeenrannan kokoisessa kaupungissa saada tuollaista paikkaa kannattavaksi. Huhut Nuijamiehen talousvaikeuksista olivat liikkuneet jo pitkään ja ei voi pitää suurena yllätyksenä, että lippuja ei silloin osta kukaan. Keikkaa saatiin onneksi siirrettyä kadun toiselle puolelle Valta Night Clubiin, joka ystävällisesti suostui ottamaan sopimuksen itselleen. Todella arvostettavaa tukea ainakin lippunsa ostaneille.
Lappeenrannan keskusta on vanhaa seutua ja Valta sijaitsee vanhan keilahallin pohjilla. Mikä tarkoittaa porrasroudausta. Portaat ovat tällä kertaa vielä entistäkin hirveämmät. Puolitoista metriä leveät ja helvetin jyrkät. Rakkaudesta roudaamiseen. Meillähän bändi roudaa itse. Ja soittajille lasku perään toiminnallisen voiman harjoituksesta.
Keikalle joudutaan karsimaan settilistaa, sillä lava ei varsinaisesti ole konserttisalimitoissa. Telkkaritkin jätetään pois, kun eivät mahdu mihinkään. Toisaalta tällä keikalla on tanssilattia, jonne innokkaimmat fanit löytävät nopeasti. Settilistoilta löytyy kyllä tanssittavaa materiaalia. Tosin ei suomalaista. Ja lavalle joutuu rynnimään baarin läpi. Vaikka porukkaa ei ole paljon, niin joku puristaa basistin persettä. Tällaisen käytöksen piti jäädä jonnekin 90-luvulle.
Keikan jälkeen onnellinen bändi jää rentoutumaan takahuoneeseen, jossa on sauna ja poreamme DJ:n soittaessa tanssilattialla uudemman ajan hittejä. Kovan luokan luksusta. Tämä viikonloppu oli hyvä startti ja tästä vain paranee. Ensi viikolla on meikäläiset taas iskussa. Vapise, Suomi.
14.11. Mikaeli, Mikkeli
Tästä se lähtee! Bändin historian suurin yksittäinen kiertue, 26 keikkaa marraskuusta tammikuuhun. A Night at the Opera on julkaistu 50 vuotta sitten ja on todistetusti edelleen aika kuranttia kamaa. Kuunnelkaapa ite. Ja tehkää perässä. Ilman protoolseja ja plugareita. Tällaista levyä on hienoa juhlistaa ja se on kivaa vastapainoa tuolle isolle ja muhkealle Stadion-Queenille. Maailmassa, jossa kaikki muu on isoa, muhkeata ja mahtailevaa, tarvitaan tunnelmallisia, intiimejä ja herkkiä hetkiä. Lavalla ja sen ulkopuolella.
Soittajan näkökulmasta kiertueen ensimmäiset keikat ovat aina hankalia. Show’n muotokielessä on paljon muutakin hiottavaa kuin pelkkä oma ja yhteissoitto, joka sekin vaatii paljon tunteja hioutuakseen. Otapa bändiin vielä kaksi uutta muusikkoa ja saa olla jatkuvasti kieli keskellä suuta ja peukalobasso keskellä kämmentä. Treeneistä huolimatta tai niiden takia.
Keskiviikko ja torstai menivät tuotantopäivinä Sonic Pump Studiosin tiloissa Kalasatamassa. Pitkiä päiviä ja lyhyitä hermoja. Soitetaan biisit, katsotaan vaaranpaikat ja tarkistetaan tekniikka. Siitä sitten kamat kasaan ja perjantaina kohti Mikkeliä, jossa pitäisi olla fyysisesti ja henkisesti täydessä tikissä tai ainakin yleisön silmissä sen näköinen. Helpommin sanottu kuin tehty.
Matkaa joudutaan taittamaan kahdella autolla jonkin oudon katsastusasian vuoksi. Sääntö-Suomi. Autoa ei saa kuulemma pakata panssarivaunun painoiseksi. No, Karppa ja Jimi majailevat Jyväskylässä, joten kaksi autoa hyödyttää kyllä jatkossa, kun ei tarvitse sopia välimatkan kohtaamisia. Perillä odottaa entuudestaan tuttu Mikaeli, jonka akustiikassa on helppo soittajan erotella mitä lavalla tapahtuu. Parhaimpia saleja tältä osin. Bändin fanikin lähettää takahuoneeseen kukkia ja jallua. Asiaa. Meillähän on kaikki hyvin.
Mikaelin keikka lähtee vahvasti liikkeelle ja ykkössetti saa hyvän vastaanoton. Ilmeisesti nykynuoriso sittenkin tykkää musiikista. Ongelmiakin esiintyy. Talon valoteknikko ei ollut saanut mitään tietoa musiikista tai sen sisällöstä. Tähän nähden oli kyllä ammattimies paikallaan. Kakkossetissä tekniikka hajoaa ja piuhat irtoilevat. Tätähän tässä pelättiin ja odotettiin. Yleisö saa onneksi katsoa näytöiltä tietokoneen työpöytää ja todistaa Eero Saarisen kuvaa. Hieno kunnianosoitus hienolle valmentajalle, mutta väärässä paikassa. Vanhempi pariskunta eturivissä käy kiittämässä Karppaa keikan jälkeen. Ei se ehkä sitten huonosti mennytkään.
Tästä se tosiaan lähtee. Keikan jälkeen kamat kasaan ja pubiin nostamaan maljat kiertueen alulle. Suurta tarinaa kirjojen kansiin ei tästä illasta päästä kirjoittamaan, sillä itse kullakin kroppa huutaa lepoa. Huomenna on uusi keikka ja murmelin uusi päivä.